Kevytöljysäiliön tarkastus

Ota yhteyttä

Öljysäiliön puhdistus ja tarkastus aloitetaan ensin siten, että puhdas öljy otetaan säiliöstä talteen. Meidän käyttämällämme kalustolla ei ole väliä, onko säiliösi tyhjä vai täysi. Sen jälkeen säiliöstä poistetaan kaikki epäpuhtaus, joksi myös vesi tässä tapauksessa luokitellaan. Säiliö puhdistetaan kauttaaltaan ja kuivataan täysin kuivaksi. Säiliölle tehdään sisäpuolinen kuntotarkastus, jossa mitataan ainevahvuus ja säiliössä mahdollisesti esiintyvät syöpymät mitataan kymmenesosamillimetrin tarkkuudella. Kanttisäiliöiden tukirakenteet tarkastetaan ja imuputkessa yleensä käytetty pohjaventtiili vaihdetaan tarpeen vaatiessa, oli kyseessä sisä- tai ulkosäiliö.

 

Ulkopuolisen tarkastuksen ollessa mahdollinen myös ulkopuoli tullaan tarkastamaan. Säiliön ylitäytönestimen toiminta testataan. Säiliöissä, joissa ei ole yksiputkilaitetta, myös paluuputken koepaineistus suoritetaan. Kaikki tarkastuksessa tehdyt havainnot kirjataan tarkastuspöytäkirjaan, josta käy ilmi myös seuraavan tarkastuksen ajankohta. Pöytäkirja myös lähtee meidän toimesta viranomaisille, joten asiakkaan ei tarvitse itse huolehtia ilmoituksesta.

Yksiputkilaite on polttimen läheisyyteen sijoitettava, noin maitotölkin kokoinen laite, joka kierrättää polttimen käydessä paluuöljyä laitteessa. Näin ollen öljy ei enää palaa säiliöön, ja paluuputki voidaan kokonaan poistaa tai tulpata. Laitteessa on myös oma suodatin, joten erillistä, yleensä putkiston väliin sijoitettua suodatinta ei enää tarvita.


Todella yleisiä öljyvahingon aiheuttajia on maan alla rikkoutunut paluuputki, joka huomataan öljynkulutuksen suurella kasvulla. Imuputken rikkoutuessa lähes poikkeuksetta poltin lakkaa toimimasta, joten öljyvahingolta vältytään. Yksiputkilaitetta suositellaan asennettavaksi kaikkiin kiinteistöihin, joiden öljysäiliö sijaitsee maan alla tai bunkkerissa.

Olehan yhteydessä, niin laitetaan myös teidän säiliöasiat kuntoon ja varmistetaan laitteiden toimivuus!
 

Kevytöljysäiliön tarkastus: Jani Sarén
045 840 8436
jani.saren@vvloy.fi

Yhteystiedot

*Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.

Viialan Vesi ja Lämpö Oy / Tarkastus-Expertit 

Y-tunnus: 0157750-6

info@vvloy.fi

 Pihlajatie 1,

    37830 Akaa

 

Veli Niemi

044 567 9219

veli.niemi@vvloy.fi

 

Jani Saren, työnjohto

Omakotitalouksien kevytöljytyöt, höyrypalvelut, raskasöljysäiliöt

045 840 8436

jani.saren@vvloy.fi

Verkkolaskutusosoite:

 

Nimi: Viialan Vesi ja Lämpö Oy
Y-tunnus: 0157750-6
Laskutusosoite: 003701577506001
Operaattori: 003721291126/Maventa

 

Paperilaskut:
Viialan Vesi ja Lämpö Oy
PL 74332
00021 LASKUTUS

Tietosuojaseloste Öljyntoimitukset